HiraKiyo Ikuinen!!!
Vastuuvapauslausekkeina en ole sujuva japanin puhuja, vaan yksinkertaisesti joku, joka ymmärtää japanin kielen tietyn tason ymmärtääkseen kontekstin ja kääntääkseen joskus sisällön, joten olen ehkä ymmärtänyt joitakin yksityiskohtia hieman väärin. Rakastuin ensimmäiseen tuotantokauteen sen ilmestymisen jälkeen ja kuuntelin sen jälkeen draama-CD-levyjä.Elokuva keskittyy pohjimmiltaan kolmeen konfliktiin. Ensimmäinen, HiraKiyon on lähdettävä asuntometsästykseen sen jälkeen, kun Naho ja Tomoya valmistautuvat muuttamaan takaisin taloon, jossa pariskunta tällä hetkellä oleskelee. Toiseksi Hira valmistautuu valmistumaan yliopistosta ja astumaan aikuisten maailmaan. Hän jahtaa Kiyoita, joka näyttää kävelevän askeleen edellä aloittamalla työn aikaisemmin, ja menettää itseluottamuksensa ampua Kiyoia kauniisti nähtyään Noguchin työn. Kolmanneksi Annan ja Kiriyan tarina, johon Kiyoi on sitoutunut. Tämä elokuva kaiken kaikkiaan keskittyy Hiran kasvuun hahmona.
HiraKiyo tuntuu enemmänkin parilta, joka on seurustellut täällä jonkin aikaa verrattuna kauteen 2, kotielämästään kiintymyksen osoittamiseen. HiraKiyo on oppinut heidän menneisyydestään kahdessa edellisessä draamasarjassa ja kasvanut paljon läheisyyden suhteen. Kiyoi on paljon suoraviivaisempi kiintymyksensä kanssa eikä piiloudu tsunderien taakse, ja Hira on tällä kertaa hieman aloitteellisempi. Hira idolioi edelleen Kiyoia kutsumalla häntä 'kuninkaaksi' ja itseään 'faniksi', mutta 'Jumala'-lempinimi ja kohtelu (ainakin äärimmäisessä lopussa) on lakannut. Uskon, että verrattuna draamakausiin, ihmiset eivät voi kutsua mitään myrkyllisiksi, ja tietyssä mielessä uskon, että heistä on tulossa 'normaalimpi' pari (tai niin normaali kuin he voivat olla HiraKiyon kanssa, lol) kuten mitä Kiyoi haluaa ilman Hiran äärimmäistä palvontaa ja Kiyoin tsundere-tapoja.
Noguchi oli ehdottomasti MVP täällä. Hän on Kiyoin lisäksi ainoa, joka todella ymmärtää Hiraa, joten hän on ainoa, joka todella selviää Hiran aivoista ja näkee sen, mitä Hira yrittää kieltää. Hänen ansiostaan Hira voi kasvaa hahmona. Luulen, että suurin osa tärkeistä kohtauksista hänen kanssaan säilytettiin, jotta jokainen voi myös tuntea, kuinka tärkeä hän on elokuvaa katsoessaan. Myös vain huomautus Koyama-faneille, jotka eivät lukeneet alkuperäistä teosta, hänellä on vain kaksi suhteellisen nopeaa kohtausta.
Pidin todella siitä, kuinka kausien 1 ja 2 ääniraitoja ja takakuvia käytettiin läpi koko ajan. Ne ovat molemmat tehokkaita tuomaan nostalgiaa draamasarjan faneille sekä tarjoamaan kontekstia niille, jotka vain katsoivat elokuvan. Ääniraidat yhdistettynä kauniiseen elokuvaukseen tuovat sinulle kananlihalle riippumatta siitä, mikä kohtaus on kyseessä. Bitteriä käytettiin yllättäen myös ilmastokohtauksessa, mikä oli mielestäni todella fiksua miehistöltä, kun otetaan huomioon kuinka hyvin siellä olevat sanoitukset ja Hiran tunteet sopivat yhteen. Elokuvan suosikkiääniraita olisi 'Time to Forget Myself' (恍惚の時間), koska sitä käytetään erityisen upeassa ja koskettavassa kohtauksessa (sekä elokuvan kannalta että kameran takana, koska Riku on se, joka pitää kameraa siellä ) pienillä sanoilla.
Ottaen huomioon, kuinka pitkä elokuva oli 103 minuuttia, uskon, että he onnistuivat sisällyttämään kaikki tärkeät kohtaukset Nikurashii Karesta, järjestämään kohtaukset uudelleen ja saamaan kaiken sujumaan hyvin. Kun tiedän romaanin juonen, uskon, että oli joitain kohtauksia, jotka olisin halunnut nähdä elokuvassa tai mieluummin romaaniversiota, mutta elokuvan katsominen sellaisenaan oli silti hämmästyttävää. Olen myös iloinen, että he poistivat romaanista tietyt osat ja kirjoittivat sen uudelleen. Haluan kuitenkin huomauttaa, että mielestäni alkuperäisen teoksen fanien pitäisi luultavasti yrittää arvioida elokuvaa erillisenä kokonaisuutena sen sijaan, että verrattaisiin sitä alkuperäiseen romaaniin.
Sivuhahmot (erityisesti Anna ja Shitara) ja Kiyoin oma vähäisempi tarina (koska kirjassa pääpaino Hiralle) näyttelijänä olivat ehdottomasti kehittyneempiä romaanissa, mutta heidän kohtaustensa leikkaaminen ei todellakaan saanut mitään tuntumaan. se 'puuttui' katsomisen aikana, ainakin minulta. Tällaiset kohtaukset olisivat ehkä lisänneet syvyyttä, mutta luulen kuitenkin, että alle 2 tunnin elokuvaan voi puristaa vain niin paljon kokonaiseen romaaniin verrattuna. Joten mielestäni on tärkeämpää keskittyä HiraKiyoon suhteena tuon rajoitetun keston aikana.
Näyttelemisen suhteen olen aina ajatellut, että Riku ja Yusei olivat vaikuttavia näyttelijöinä, mutta he ylittivät itsensä täällä aidosti. Heidän kemiansa on aina ollut hämmästyttävää, sillä jos tiedät nämä kaksi Utsukushii Karen ulkopuolelta ollenkaan, tiedät, että he ovat myös erittäin läheisiä ystäviä. Heidän molempien ilmeensä vain huutavat HiraKiyon rakkautta toisiaan kohtaan, mutta osoittavat silti sen hienovaraiset monimutkaisuudet. Heidän tunteidensa kirjo, jossa Riku näyttää Hiran omistautumista, epävarmuutta, omistushalua jne. ja Yusei näyttää Kiyoin 'malmi-sama'-puolta, ihailua, loukkaantumista jne., on aivan mieletöntä. Elokuvaa on käynyt katsomassa useita ohjaajia, joten toivon, että he pitävät RikuYusen kemiasta ja näyttelijätaidoista ja yhdistävät heidät jollain tavalla taas aivan erilaiseen esitykseen. Haluaisin nähdä heidät jälleen näyttelijänä, sillä he ovat myös maininneet haluavansa.
Tietysti myös sivunäyttelijät olivat upeita. Halusin erityisesti korostaa Nimura Sawan ja Ochiai Motokin ilmeitä ja tapaa, jolla he esittivät linjansa. En voi eritellä mitkä kohtaukset saivat minut tuntemaan tämän ilman suuria spoilereita, mutta ne olivat aivan mahtavia. Koko casting oli täydellinen. En voisi kuvitella ketään muuta heidän nykyisissä rooleissaan.
Elokuva, kuten uskon, että monet Utsukare-fanit pitävät kaudesta 1 ja 2, on erittäin katsottavissa. Hitto, jos fani voi mennä elokuviin katsomaan elokuvan 53 kertaa 2 viikon sisällä elokuvan näyttämisestä, en ymmärrä, miksi sitä ei voi katsoa uudelleen. Henkilökunta pohti kutakin suunnittelua niin paljon, oli kyse sitten lavasta, puvusta tai tarinasta (esim. https://bit.ly/3qMBLeT), ja näyttelijät ylittivät itsensä näytteleessään hahmonsa yhtä hyvin kuin tekivätkin. On vain niin paljon pieniä yksityiskohtia, jotka on otettava kiinni, aina kunkin kohtauksen taustasta näyttelemiseen ja tarinaan.
Vähän kritiikkini kuitenkin (vaikka se ei varsinaisesti vaikuttanut kokemukseeni elokuvasta) on se, että toivon, että he olisivat voineet näyttää kuinka he ratkaisivat konfliktin paremmin. Minusta tuntui vain siltä, että Shitaran tapauksen jälkeen kaikki oli vain ratkaistu? En odottanut, että Hiran luottamusongelma välttämättä korjattaisiin, koska hän on sellainen, mutta se tuntui hetken mielijohteelta, kun hän lupasi pysyä Kiyoin rinnalla, koska tapaus vaikutti HiraKiyo, ja kun hän otti Kiyoin kuvia. Luulen, että he olisivat voineet puhua asiasta Hiran palattua kotiin, kuten he olivat suunnitelleet ennen Shitaran tapahtumista, mutta sitä ei koskaan näytetä, joten se on tavallaan jätetty '?' minulle. En oikein muista, oliko itseluottamusosa romaanissa, joten tämä saattoi olla joko se, että kritisoin romaania ja elokuvaa mukauttamalla sitä sellaisenaan tai itse elokuvaa.
Silti myös tästä syystä haluan nähdä Utsukaresta lisää. Elokuvan loppu oli hyvä, mutta silti haluan nähdä hieman enemmän sisältöä, erityisesti Kiyoi julkaisee valokuvakirjan, jossa on Hiran nimi hänen lisäksi valokuvaajana, ja Kiyoin kasvu näyttelijänä. En todellakaan odota uutta draamasarjakautta (huolimatta siitä, kuinka tervetullut se olisi) enkä Nayamashii Karen sovittamista (mitä olisi erityisen vaikea sovittaa pääjuonen tunteessa), mutta draamaerikois olisi kiva...
Voin kuitenkin päätellä, että jos rakastat HiraKiyota pelkästään siksi, että he ovat HiraKiyoja, rakastat elokuvaa ehdottomasti. Tai vaikka et tuntisi HiraKiyota ollenkaan, tämä on ihana tarina todistajaksi kahdesta ihmisestä, jotka ovat niin erilaisia, mutta jotenkin rakastavat ja ymmärtävät toisiaan paremmin kuin kukaan muu ja palaavat aina toistensa luo.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen sinulle?
